sunnuntai 9. joulukuuta 2018

HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINNAN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

 Yrittäjyys ja yritystoiminnan näyttössä kerron omia vahvuuksia ja millainen olen parturikampaajana.

Olen Janica ja viimeisenvuoden parturi-kampaaja opiskelija ja valmistun keväällä 2019.
Olen parturi-kampaajana nopea oppija ja viihdyn alalla hyvin ja tuntuu että olen oikeassa hommassa. Olen hyvä ottamaan kritiikkiä ja palautetta vastaan. Harvemmin otan itseeni jostain palautteesta vaan otan siitä opiksi. Pidän alasta ja asiakkaista koska jokainen asiakas on erinlainen. Minulla on halu oppia koko ajan uutta ja kouluttautua paljon. Jossain vaiheessa haluaisin omistaa oman liikkeen, mutta tällä hetkellä nautin työntekijänä olemisesta. Haluan ensin olla todella hyvä siinä mitä teen ennekun lähtisin yrittäjäksi, pelko siitä että jos olisi yksin eikä olisi paljon tekijöitä keneltä seurata ja kysellä erinlaisista töistä, että kehittyminen loppusi ja tekisi aina samalla tavalla.

Omiin vahvuuksiini kuuluvat värjäykset, permanentit ja leikkaukset. 

Värjäyksessä tykkään raidoista ja pienestä näperryksestä ja lopputuloksesta miltä esimerkiksi vaaleat raidat näyttävät. Pidän myös erinlaisten värien yhdistelemisestä laidasta laitaan, voi laittaa vähän tota ja vähän tota ja pari tippaa esimerkiksi Goldwellin Purepigments-tippoja, joista tulee aivan mielletön kiilto. 
Parasta on myös kun asiakas tulee kiillottomalla tukalla ja värjäyksen jälkeen on ihan ihmeissään hiusten kiillosta minkä saa väreillä tehtyä hiuksiin.
 Pistän tohon alas muutamia onnistuneita värjäyksiä.



























Leikkauksista pidän erinlaisten porrastuksien tekemisestä missä saa päälaen föönata koholle ja niskalitteäksi. Kaikenlaiset leikkaukset ovat kivoja mutta porrastus on tämän hetkinen suosikki. Miesten hiustenleikkaukset ovat toinen suosikki, jossa saa tehdä siistit rajat. Miesten hiustenleikkauksissa olen oppinut ja kehittynyt, ennen leikkasin aina koneella jossa käytin tallaa. Olen oppinut todella paljon lähiaikoina ja nykyään leikkaan pääsääntöisesti koneella ilman tallaa, käytän tallan tilalla kampaa, eli kone-talla tekniikalla.
Seuraan työpaikallani erinlaisia leikkauksia ja sitä kautta opin paljon.


Permanentti on yksi vahvuuksistani, pidän rullaamisesta, koska se on pientä näperrystä. Olen alusta asti kun aloitin opiskelun pitänyt käsillä tekemisestä ja hurahdin permanenttin heti ensimmäisellä permanentti tunnilla. 

Tässä on ihan ensimmäinen tekemäni permanentti.




















Kampauksissa olen vähän arka, kun ei ole tultua tehtyä niin paljon, mutta olen mielestäni onnistunut ihan hyvin koulussa kampauksien tekemisestä. Pidän eniten nyöritys ja rennoista kampauksista, okein sileät ovat vähän hakusessa mutta se tulee vain harjoittelemalla. 








































Parroissa olen ihan ok pidän muotoilusta ja ajamisesta mutta niitä tulee tehtyä aika vähän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LEIKKAUKSEN SYVENTÄVÄ- KURSSI

LEIKKAUKSEN SYVENTÄVÄ- KURSSI Meillä alkoi hiustenleikkauksen syventävä kurssi, jossa käymme läpi kaikki hiustenleikkauksen perus jut...