tiistai 12. maaliskuuta 2019

LEIKKAUKSEN SYVENTÄVÄ- KURSSI

LEIKKAUKSEN SYVENTÄVÄ- KURSSI


Meillä alkoi hiustenleikkauksen syventävä kurssi, jossa käymme läpi kaikki hiustenleikkauksen perus jutut veitsellä leikaten. (porrastus, kerrostus, tasaus ja niiden yhdistäminen ja sekoittaminen), lopuksi harjoittelimme vielä saksikampa tekniikkaa.

Saksikampatekniikka

 Tasapitkä kerrostus









































Asiakastyö, jossa kerrotun tosi paksun tukan



tiistai 26. helmikuuta 2019

PARTA-NÄYTTÖ

PARTANÄYTTÖ

Meillä oli partanäyttö, jossa tein asiakkaan tahtoman tyylin mukaisen parran. Leikkasin myös hiukset jotta kokonaisuus olisi siisti. 

Partanäyttöön sisältyy ajo/muotoilu tai/ja värjäys. Pyysimme arvijoitsijat katsomaan työn alun ja kerroin mitä lähden tekemään. Kun olin valmis pyysin taas katsomaan ja yöhemmin sain palautteen joka oli hyvä. 
Sain 2. Minulle sanottiin että tein rauhallisesti ja tarkasti, mutta pitäisi ottaa enemmän huomioon parran muotoa, siitä otan opiksi ja olen tarkkaavaisempi seuraavilla kerroilla kun muotoilen partaa. 



ENNEN
JÄLKEEN
JÄLKEEN




















sunnuntai 9. joulukuuta 2018

HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINNAN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

 Yrittäjyys ja yritystoiminnan näyttössä kerron omia vahvuuksia ja millainen olen parturikampaajana.

Olen Janica ja viimeisenvuoden parturi-kampaaja opiskelija ja valmistun keväällä 2019.
Olen parturi-kampaajana nopea oppija ja viihdyn alalla hyvin ja tuntuu että olen oikeassa hommassa. Olen hyvä ottamaan kritiikkiä ja palautetta vastaan. Harvemmin otan itseeni jostain palautteesta vaan otan siitä opiksi. Pidän alasta ja asiakkaista koska jokainen asiakas on erinlainen. Minulla on halu oppia koko ajan uutta ja kouluttautua paljon. Jossain vaiheessa haluaisin omistaa oman liikkeen, mutta tällä hetkellä nautin työntekijänä olemisesta. Haluan ensin olla todella hyvä siinä mitä teen ennekun lähtisin yrittäjäksi, pelko siitä että jos olisi yksin eikä olisi paljon tekijöitä keneltä seurata ja kysellä erinlaisista töistä, että kehittyminen loppusi ja tekisi aina samalla tavalla.

Omiin vahvuuksiini kuuluvat värjäykset, permanentit ja leikkaukset. 

Värjäyksessä tykkään raidoista ja pienestä näperryksestä ja lopputuloksesta miltä esimerkiksi vaaleat raidat näyttävät. Pidän myös erinlaisten värien yhdistelemisestä laidasta laitaan, voi laittaa vähän tota ja vähän tota ja pari tippaa esimerkiksi Goldwellin Purepigments-tippoja, joista tulee aivan mielletön kiilto. 
Parasta on myös kun asiakas tulee kiillottomalla tukalla ja värjäyksen jälkeen on ihan ihmeissään hiusten kiillosta minkä saa väreillä tehtyä hiuksiin.
 Pistän tohon alas muutamia onnistuneita värjäyksiä.



























Leikkauksista pidän erinlaisten porrastuksien tekemisestä missä saa päälaen föönata koholle ja niskalitteäksi. Kaikenlaiset leikkaukset ovat kivoja mutta porrastus on tämän hetkinen suosikki. Miesten hiustenleikkaukset ovat toinen suosikki, jossa saa tehdä siistit rajat. Miesten hiustenleikkauksissa olen oppinut ja kehittynyt, ennen leikkasin aina koneella jossa käytin tallaa. Olen oppinut todella paljon lähiaikoina ja nykyään leikkaan pääsääntöisesti koneella ilman tallaa, käytän tallan tilalla kampaa, eli kone-talla tekniikalla.
Seuraan työpaikallani erinlaisia leikkauksia ja sitä kautta opin paljon.


Permanentti on yksi vahvuuksistani, pidän rullaamisesta, koska se on pientä näperrystä. Olen alusta asti kun aloitin opiskelun pitänyt käsillä tekemisestä ja hurahdin permanenttin heti ensimmäisellä permanentti tunnilla. 

Tässä on ihan ensimmäinen tekemäni permanentti.




















Kampauksissa olen vähän arka, kun ei ole tultua tehtyä niin paljon, mutta olen mielestäni onnistunut ihan hyvin koulussa kampauksien tekemisestä. Pidän eniten nyöritys ja rennoista kampauksista, okein sileät ovat vähän hakusessa mutta se tulee vain harjoittelemalla. 








































Parroissa olen ihan ok pidän muotoilusta ja ajamisesta mutta niitä tulee tehtyä aika vähän.



PERMANENTTI NÄYTTÖ

PERMANENTTI LOPPUNÄYTTÖ

Tein permanentti näytön asiakkaalle, jossa käytin kaksoisrullausta kruunualueelle ja loppuhiuksiin spiraali-rullauksen. Asiakas toivoi kiharaa, mutta ymmärsi että hius on tosi paksu, pitkä ja painava että kihara ei välttämättä kauaa pysy ja voi jäädä vähän loivaksi. 

Viimeistelin kiharan kiharatuotteilla ja lämpökoneella







keskiviikko 28. marraskuuta 2018

HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN-KURSSI


HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN- KURSSI

Aloitimme huippuosaajana kurssin jossa on tavotteena valmentua ja treenata kisoja varten. Käymme erinlaisia tekniikoita läpi tunneilla. 

 Kävimme läpi miesten viimeistelyä, josta on tarkoituksena tehdä kuvan mukainen lopputulos ja erinlaisia ohennus menetelmiä harjoituspäähän. 









sunnuntai 27. toukokuuta 2018

KAMPAUSKURSSI


KAMPAUSKURSSIN KAMPAUKSIA



LAINEKAMPAUSRAUDALLA 



PYÖRÖHARJA KAMPAUS




 LISÄKEKAMPAUS





















HUNNUNKIINNITTÄMINEN LYHYEEN TUKKAAN






ASIAKASTYÖT: 

HÄÄKAMPAUS


PITKIENHIUSTEN        KAMPAUS


















EHOSTUS: 



maanantai 21. toukokuuta 2018

MARKKINOINTIKURSSI


MINÄ MARKKINOIN ASIANTUNTIJANA

11.4 Meillä alkoi markkinointi kurssi jossa tutustumme hiusalan markkinointiin ja siihen liittyviin juttuihin. Luokka jaettiin ryhmiin, koska kurssi tehtiin tiimioppimisena. Minun tiimiini kuului Sofia, Elli-Noora, Tiia ja Rosa.
Heti ensimmäisenä suunnittelimme ryhmämme kanssa säännöt ja aikataulu missä järjestyksessä teemme tehtäviä. 

18.4 Aloitimme kunnolla tehtävien teon. Rupesimme suunnittelemaan Amistylen logoa ja siihen mainosta. 

19.4  Teimme Amistylen mainostehtävää, jossa jokainen lähetti kuvia omista hiustöistään ja teimme amistylen logo uusiksi ja muita tehtäviä valmiiksi.
 kirjoitin koneelle tehtävän vastaukset jotka lähetin opettajalle kun saatiin valmiiksi, myös tein Rahankäytöstä power pointia

20.4 Saimme valmiiksi Amistylen logomainos tehtävän ja viimeistelimme loppu tehtäviä ja täydensimme vastauksia. Saimme powerpoint tehtävän valmiiksi myös.

25.4 Kävimme Merinellissä haastattelemassa Pirjo Merikukkaa hiusalan markkinoinnista

26.4 Teimme markkinoinnin vuosikellon valmiiksi. Teimme myös esitelmää Merinellin markkinoinnista. 

2.5 Teimme Merinellistä vuosikellon ja mainoksen. 

3.5 Ryhmämme esitti kaikki esitettävät työt. 

4.5 Pidimme vapaa päivän, koska saimme kaikki tehtävät tehtyä. 

Loppu tunneilla kuuntelimme kun muut esittävät esityksiä. 

LEIKKAUKSEN SYVENTÄVÄ- KURSSI

LEIKKAUKSEN SYVENTÄVÄ- KURSSI Meillä alkoi hiustenleikkauksen syventävä kurssi, jossa käymme läpi kaikki hiustenleikkauksen perus jut...